PerustietoaOpetusohjelmaKoulutuspäivät
Saunan salaisuus -kirjaKoulutetut saunaterapeutit

kansi Saunaterapiakoulutus on aivan uutta Suomessa, aiemmin ei ole vastaavaa kokonaisuutta ollut. Tarkoituksemme on lisätä perinteistä saunan käyttöä, niin itsehoitona, kuin terapiakäytössäkin. Koulutuksesta on mahdollisuus saada kokonaan uusi palvelualan ammatti, tai lisätä muiden terapioiden yhteiskäyttöä. Saunaterapiakoulutus jakautuu itsenäisiin jaksoihin, ensimmäisen jakson suoritettuaan voi edetä seuraavaan jaksoon. Koulutukseen kuuluu myös peruslääketieteen tietojen itsenäinen opiskelu (anatomia, fysiologia ja tautioppi). Kurssin aikana oikeudet muutoksiin pidätetään.

Koulutuksen aikana tulee suoritettavaksi etätehtäviä ja lähityöskentelypäivien aikana myös ryhmätöitä. Saunaterapiakoulutuksen päätteeksi oppilaan tulee suorittaa päättötyö.

Saunaterapiakoulutusta antavat Mervi Hongisto ja Merja Pihlajamäki. He ovat myös julkaisseet kirjan joka on sekä saunaterapiakoulutuksen kurssikirja että viihdyttävä tietokirja suomalaisesta saunasta. Kirja on myynnissä nyt.

Lue kurssilaisen kokemuksista!

Saunaterapiakoulutus Lapissa